Rintojen pienennysleikkaus helpotti fyysisiä kipuja
Marja - AsiakaskokemusMarja oli kärsinyt erilaisista niska-, hartia- ja selkäkivuista vuosien ajan. Pahimmillaan hän pyörtyili kesken työpäivän. Lääkärit antoivat sairauslomaa ja särkylääkettä, joskus jopa kuvasivat selkärankaa mutta kukaan ei miettinyt tai kyseenalaistanut vaivojen alkuperäistä syytä. Marja itse päätteli että raskaat F/H-kokoiset rinnat ja niitä kannattelevat rintaliivit painoivat ja aiheuttivat kipuja ja verenkiertohäiriöitä.
”Heti kun pääsin kotiin työpäivän päätteeksi, otin hartioihin pureutuneet rintaliivit pois ja särkylääkettä kipuihin”, Marja kertoo.
Yli 10 vuoden sairastelun jälkeen Marja vihdoin yhtenä joulukuisena päivänä teki sen. Hän otti puhelimen, soitti Sairaala Siluetin ajanvaraukseen ja varasi ajan konsultaatioon. Aivan äkkipikainen tämä päätös ei ollut. Marja oli puhunut kotona leikkaukseen menosta kahden vuoden ajan niin paljon, että epäili aviomiehen olevan jo tylsistynyt koko aiheeseen. Silti kaikki, Marja itse mukaanlukien, olivat yllättyneitä lopulta koittaneesta konkreettisesta teosta, ajan varaamisesta.
”Heti kun soitin Siluettiin, tiesin soittaneeni oikeaan paikkaan. Puhelimeen vastannut henkilö oli niin sydämellinen ja ymmärtävä, että sain heti hyvän fiiliksen ja varmuuden asian suhteen. Konsultaatiossa plastiikkakirurgi Katja Puumanen selitti yksityiskohtaisen seikkaperäisesti tulevan leikkauksen ja sen tuloksen”, Marja kertoo ensikäynnistään Sairaala Siluetissa. Hän oli heti varma että halusi operaatioon mahdollisimman pian. Nyt ei enää odoteltaisi, vaan ryhdyttäisiin tuumasta toimeen.
Helmikuussa, parin kuukauden kuluttua konsultaatiosta Marja leikattiin. Operaatio jossa rintoja pienennettiin, muotoiltiin ja kylkiin tehtiin rasvaimu, kesti noin 5 tuntia. Sen toteuttivat Sairaala Siluetin plastiikkakirurgit Katja Puumanen ja Timo Pakkanen apunaan joukko sairaanhoitajia. Yhteensä rinnoista poistettiin painoa noin 2,5 kilon verran ja Marjan kuppikoko muuttui D-kupiksi. Marjaa operaatio ei pelottanut lainkaan ja hän toipui siitä todella hyvin.
”Koko hoitohenkilökunta oli sydämellistä ja avualiasta. Tunsin olevani koko ajan hyvissä ja turvallisissa käsissä”, Marja kertoo. Hän oli pirteä ja puhelias heti leikkauksesta herättyään, mutta kertoo tunteneensa heti eron entiseen. Suuri painolasti oli lähtenyt kirjaimellisesti hänen hartioiltaan ja olo oli kevyt.
Marja oli työstään 6 viikkoa sairauslomalla, vaikka tunsikin olonsa pirteäksi ja hyväksi. Hän halusi varmistaa hyvin menneen leikkauksen kauniin lopputuloksen noudattamalla kaikkia annettuja ohjeita pedantin tarkasti. Marja käytti suositeltuja Arnican valmisteita ja kävi lymfahoidoissa parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Muistoksi operaatiosta Marjalle jäi rintoihin pystyarvet nänneistä rintojen alaosaan, poikittaiset arvet rintojen alle sekä pienet arvet nännien ympärille. Arpia häivyttävän silikonivoiteen käytön avulla arvet ovat parantuneet todella hienosti lähes näkymättömiksi.
”En kärsinyt kivuista tai säryistä ja söin särkylääkkeitä antibioottikuurin lisäksi vain ensimmäisen viikon ajan”, Marja kertoo helposta paranemisprosessistaan. Sairausloman jälkeen Marja oli täynnä energiaa, sinut uuden upean ulkomuotonsa kanssa ja valmis palaamaan normaalielämään.
Nyt työ sujuu huomattavasti aiempaa helpommin kun hartioita ei kivistä tai särje ja liikkuminen on helppoa ja ketterää.
”Leikkaus tulee maksamaan itsensä takaisin, kun vaatteita ja liivejä ei tarvitse viedä ompelijalle, ja syödä jatkuvasti särkylääkkeitä. Tähän operaatioon lähteminen on ehdottomasti elämäni parhaita päätöksiä. Panostus itseen ja omaan hyvään oloon”, Marja sanoo nyt.
Hän kertoo menneensä leikkaukseen täysin terveydellisistä syistä ja pyytäneen kirurgeja jättämään edes vähän rintoja jäljelle, etteivät leikkaisi kaikkea pois.
”En osannut haaveillakaan, että minulle tehtäisiin näin upeat ja kauniit rinnat. Tunnen itseni vuosikymmenen nuoremmaksi. Enää en ole se emäntämallinen täti vaan nuorekas, onnellinen nainen. Itseensä tyytyväinen olo vaikuttaa kaikkeen tekemiseen ja olemiseen”, Marja kertoo innoissaan uusista terhakoista rinnoistaan. Hän on käynyt jo vaateliikkeissä katselemassa kesämekkoja eikä malta odottaa tulevaa kesää uudessa vartalossaan. Ensimmäistä kertaa Marja saa sulautua uimarannalla muiden joukkoon, eikä hän kerää katseita suurten rintojensensa vuoksi.
Kaikkia samojen ongelmien kanssa kamppailevia naisia Marja kannustaa tekemään ratkaisun. Operaatioon lähtemistä ei tarvitse katua. Ainoa asia mitä ehkä katuu on se, että ryhtyi siihen vasta niin monien vaikeuksien ja vuosien jälkeen.
”Tehkää päätös, uskaltakaa antaa itsenne huippuammattilaisten käsiin ja nauttikaa upeasta lopputuloksesta. Helpommasta, terveemmästä, kevyemmästä ja kauniimmasta loppuelämästä”, Marja kannustaa muita leikkausta miettineitä kanssasisariaan. Hän tekee tänä kesänä niin täysin ja uusin rinnoin!