Rasvansiirrolla ja yläluomileikkauksella kauniit silmät säihkymään

Silmäluomileikkaus potilastarina

Opettajana työskentelevä 50-vuotias Anne on pitänyt silmiään aina yhtenä parhaista piirteistään. Vuosien vieriessä peilikuva alkoi kuitenkin näyttää vieraalta, kun silmän ympäryksen rasvakerros oheni ja silmäluomet laskeutuivat. Laskeutuneiden silmäluomien iho myös hautui ja aiheutti ihoreaktioita. Anne on erittäin tyytyväinen leikkauksen tuloksiin – peilistä katsovat taas omat, tutut silmät.

Anne mietti pitkään mahdollista silmäluomileikkausta ja lopulta päätös syntyi Kauneuden hinta -televisiosarjaa katsoessa.

”Siluetti tuntui luotettavalta yritykseltä ja konsultaatiokäynnillä plastiikkakirurgi Timo Pakkanen sai luottamukseni vahvistumaan entisestään. Tiesin heti hänen kanssaan keskustellessa, että lopputulos olisi luonnollinen.”

”Kyselin konsultaatiokäynnillä kaikesta leikkaukseen liittyvästä ja sain selkeät vastaukset kaikkiin kysymyksiini”, Anne kiittelee.

Konsultaatiossa parhaaksi ratkaisuksi todettiin yleisanestesiassa tehtävä rasvansiirto, jolla häivytettäisiin yläluomien päällä olevaa onttoutta. Samalla Annelle päätettiin tehdä yläluomiplastia, eli yläluomien leikkaus.

”Ennen leikkausta minulla oli pientä luonnollista jännitystä, joka hälveni sairaalaan tullessa. Leikkaus meni hyvin ja olen erittäin tyytyväinen saamaani palveluun. Minuun teki vaikutuksen esimerkiksi sairaanhoitajalta leikkauksen jälkeisenä aamuna tullut puhelu, jossa hän kyseli vointiani. Puhelu lisäsi edelleen tunnetta siitä, että oli valinnut oikean paikan toimenpiteelle.”

Anne oli valinnut leikkauksen ajankohdaksi kesäloman, jolloin oli hyvin aikaa toipua toimenpiteestä. Hän yöpyi leikkauksen jälkeen hotellissa, sillä kotimatka olisi ollut liian pitkä.

”Toipuminen sujui hyvin, eikä luomissa ollut juurikaan kipua missään vaiheessa. Rasvatäyte silmäkuoppien yläreunoihin otettiin navan yläpuolelta ja napa olikin kipein kohta leikkauksen jälkeen. Vatsaani tuli mustelmia ja myös silmien ympärillä oli pieniä mustelmia.”

Toimenpiteen jälkeisessä vuosikontrollissa Timo Pakkanen kertoi, että luomiin olisi mahdollista tehdä vielä myöhemmin ”pientä trimmausta” polikliinisesti.

”Jäin miettimään asiaa, mutta 1,5 vuoden kontrollissa ei hänen mielestään ollutkaan tarvetta tehdä lisätoimenpidettä. Luomet olivat nyt asettuneet lopulliseen uuteen muotoonsa. Oli todella positiivista, ettei minulle yritetty ehdottaa ns. turhaa toimenpidettä vain sen takia että olin tullut kaukaa luullen, että sille olisi tarvetta. Arvostus kirurgin rehellisyyttä kohtaan nousi entisestään.”

”Silmien esteettinen muutos on vaikuttanut positiivisesti omaan olooni. Tuntuu, kuin olisin saanut tutut silmäni takaisin ja näytän jälleen omalta itseltäni. Vaihdoin leikkauksen jälkeen Facebookiin uuden profiilikuvan ja sain positiivista palautetta nimenomaan silmistäni”, Anne hymyilee.

Kuva ennen leikkausta

Kuva ennen silmäluomileikkausta

Kuva leikkauksen jälkeen

Kuva silmäluomileikkauksen jälkeen


Lue lisää silmäluomileikkauksesta