Rintojen kohotus implanteilla imetyksen jälkeen

Siluetti blogi - Rintojen kohotus implanteilla imetyksen jälkeen

Kirsi - Asiakaskokemus

Kirsi hakeutui Siluetin plastiikkakirurgin vastaanotolle sillä raskauksien ja imetysten myötä riippuviksi muuttuneet ja tilavuutensa menettäneet rinnat kaipasivat täyteläisyyttä ja Kirsi halusi naisellisuutensa takaisin. Leikkausta Kirsi toivoi puhtaasti oman itsensä vuoksi sillä hän ei ollut enää tyytyväinen omaan, muuttuneeseen olemukseensa ja rinnat vaikuttivat myös itsetuntoon. 4- ja 7-vuotiaiden lasten äiti halusi ehdottomasti teetää leikkauksen turvallisessa ja tasokkaassa sairaalassa Suomessa.

Toiveena Kirsillä oli luonnolliset, mutta täyteläiset rinnat. Hän ei halunnut suurta muutosta, vaan ennemminkin palauttaa takaisin tilanteen ennen raskauksia ja imetyksiä. Leikkauksestaan Kirsi oli kertonut etukäteen vain lähimmille ystävilleen ja perheelleen. Ystävät ja läheiset olivat ymmärtäväisiä toimenpidettä kohtaan kuultuaan Kirsin tilanteesta ja tuntemuksista omaa, muuttunutta kehoa kohtaan. Äidilleen hän joutui perustelemaan operaatiota pidempään, mutta muutaman päivän pohdinnan ja kyselyn jälkeen äitikin hyväksyi tyttärensä tulevan leikkauksen.

Varsinaista kuppikokotoivetta Kirsillä ei etukäteen ollut, mutta leikkaavalle plastiikkakirurgille hän kertoi haaveilevansa täyteläisestä, naisellisesta ulkomuodosta. Sen hetkisessä tilanteessa myös häiritsi se, että rintaliivit ja uima-asut jäivät löysäksi yläosasta ja vaatteet eivät istuneet enää niin kauniisti päälle.

KIRSIN OPERAATIO KESTI NOIN TUNNIN

Kirsi koki heti Siluettiin saapuessaan että henkilökunta oli sydämellistä ja auttavaista, ja Kirsin mielestä kaikki toimi erinomaisesti alusta loppuun saakka.

Operaation jälkeen Kirsi kertoo torkkuneensa heräämössä jonkin aikaa ennen omaan huoneeseen siirtymistä. Kipua hän ei tuntenut juuri lainkaan ja olo oli muutenkin kaikin puolin hyvä. Ensimmäinen yö meni hyvin puoli-istuma-asentoon säädettävässä sängyssä. Kotiin päästyään Kirsi otti särkylääkettä säännöllisesti kipujen välttämiseksi, kuten sairaalasta oli neuvottu.

Aktiiviseen elämäntapaan tottuneelle perheenäidille haastavinta on ollut lepäily ja rauhallisesti ottaminen toimenpiteen jälkeen. Tukiliivejä tulisi vielä käyttää ensimmäisen kuukauden ajan yötä päivää, seuraavan kuukauden ajan vain öisin. Kirsi kertoo turvotuksen alkaneen laskea jo ensimmäisen viikon jälkeen. Vaikka todellinen lopputulos ei olekaan vielä kolmen viikon kuluttua operaatiosta täysin nähtävissä, on Kirsi jo todella tyytyväinen tulokseen.

Erityisen ilahtunut Kirsi on arpien koosta. Arpi on vain pieni viiva rinnan alapuolella huomaamattomassa kohdassa. Pitämällä ihoteippiä ensimmäiset kuukaudet arvesta tulee vielä huomaamattomampi. Lopputuloksen luonnollisuus on ollut mieluisa yllätys Kirsille. Toimenpiteellä on ollut positiivinen vaikutus itsetuntoon ja Kirsi odottaakin innolla tulevaa kesää ja bikineihin pukeutumista. Intohimoisena liikkujana myös kuntosalille ja jumppaan pääseminen on ollut mielessä sillä toimenpiteestä tulee toipua kunnolla eikä urheilua voi aloittaa ennen kuin on kunnolla toipunut.

Koko operaation Kirsi kertoo olleen erittäin positiivinen kokemus. Sairaala Siluetin osaava henkilökunta sekä hyvä ja kotoisa tunnelma tekivät kaikesta helppoa. Kirsi onkin yllättynyt kuinka vähällä vaivalla hän on selvinnyt toimenpiteestä. Kirsi oli varautunut pitkään toipumiseen mutta kevyestä toimistotyöstä riitti viikon poissaolo ja arjen askareetkin onnistuivat kolmen viikon toipumisen jälkeen.

Ennen ja jälkeen kuvat - rintojen kohotus


Rintaimplantit 330 cc lihaksen alla, 1.5 kk leikkauksesta