Korvakoru- ja muiden lävistysreikien korjaukset
Korvalehden muotoiluleikkaukset ovat nopeita, paikallispuudutuksessa tehtäviä toimenpiteitä joista yleensä toipuu nopeasti. Kaikkia lävistysarpia voi korjata, mikäli arvet häiritsevät. Lävistysreiästä jää korjauksen jäljiltä aina pieni arpi, joka on kuitenkin yleensä huomaamaton, koska korun reikä ja arven kuoppa ovat poissa. Kasvoalueen lävistysarvet ovat tavallisimpia korjauskohteita, koska ne ovat aina näkyvissä ja ovat siksi häiritsevimpiä. Iän mukana veltostunutta korvanipukkaa voi myös muotoilla kirurgisesti. Tavallisimpia toimenpiteitä ovat nipukan pienennykset ja nipukan tilavuuden palautus rasvansiirron avulla.
Yksinkertaisimmillaan vain vähän venynyt korureikä korjataan poistamalla reikä eli putkimainen ihokäytävä ja ompelemalla edestä ja takaa pienet haavat kiinni. Jos reikä on repäissyt korvalehden kokonaan auki tai jos kannas on pieni, kannattaa avata reunaan saakka, jolloin koko reiän alue on helppo poistaa ja samalla voi tarvittaessa sektorimaisen alueen poistamalla typistää venynyttä korvanipukkaa. Korvalehden reunan kohdalle tehdään yleensä lisäksi ns. z-muovaus, jolloin saadaan arven suunta katkaistuksi ja arpi parhaiten häivytetyksi. Uuden reiän voi halutessaan tehdä kun leikkausarpi on kypsynyt, yleensä muutaman kuukauden kuluttua.
Lävistysarpin korjaukseen käytetyt tekniikat ovat samoja, joita käytetään muihinkin arpikorjauksiin. Kirurginen korjaus mahdollistaa lävistysarven ihokäytävän poiston ja arven suunnan korjauksen ihopoimujen suuntaiseksi. Rasvansiirron avulla voidaan palauttaa lävitysalueelle tilavuutta. Laserin avulla voidaan joskus häivyttää arpea, mutta laseria kannattaa käyttää vasta sitten kun arven suunta ja ihonalaiskudoksen tilavuus on ensin korjattu. Kestopigmentaation avulla voidaan lopuksi vielä korjata arven väriä.
Korvanipukat ovat tyypillisiä keloidialueita. Niihin on mahdollista lävistyksen seurauksena kehittyä arpikeloidia. Lävistysarven poisto on hankalaa sellaisista paikoista, joissa on rusto ja joissa iho on ohutta eikä ihoylimäärää ole. Tällaisia alueita ovat erityisesti nenänsiivekkeet ja korvalehden ulkoreuna.
Arpikorjauksen riskit ovat samat kuin millä tahansa kirurgisella toimenpiteellä, eli jälkivuoto, tulehdus ja leikkaushaavan aukeaminen. Korjaukseen liittyvät riskit ovat kuitenkin itse lävistyksen riskeihin nähden vähäiset. Tulehdusriski on olemassa kaikilla lävistyksillä, erityisesti jos lävistetään rustoa ja reiässä pidetään korua. Kulmakorulävistyksiin liittyy hermovaurioriski.